

Ranskalaiset Lumieren veljekset keksivät elokuvan vuonna 1895. Siitä lähtien elokuvat ovat olleet hyvin suosittuja. Aluksi elokuvat olivat enimmäkseen dokumentteja ja lyhytelokuvia. Elokuvat olivat ennen lähes poikkeuksetta mustavalkoista mykkäelokuvaa. Äänielokuvat yleistyivät 1920-luvun loppupuolella ja värielokuvat taas vasta 1940-luvun loppupuolella. 1950-luvulla televisiosta tuli elokuvien varteenotettava kilpailija. 1960-luvulla elokuvafilmin laatu oli jo niin hyvää, että jopa yöllä kuvaaminen oli mahdollista ilman, että kuva oli huonolaatuista. 2000-luvulla elokuvat ovat jo todella hyvälaatuisia ja kehittyneet paljon alkuajoista. Uusin kehitelmä on 3D-elokuvat, eli kolmiulotteiset elokuvat.
Tämän hetken tunnetuimmat näyttelijät ovat enimmäkseen amerikkalaisia, kuten Johnny Depp (Pirates of the Caribean), Daniel Radcliffen (Harry Potter), Robert Pattison (Twilight), Bradd Pitt ja Angelina Jolie (Mr. and Ms. Smith). Kaikki vanhemmat ihmiset eivät välttämättä tunne mainittuja henkilöitä, mutta nuoretkaan eivät varmaankaan tunne 1950-luvun kuuluisia näyttelijöitä, kuten Marilyn Monroe (Piukat paikat), Elizabeth Taylor (Kissa kuumalla katolla), Brigitte Bardot(..ja Jumala loi naisen), James Dean (Eedenistä itään). Tänä päivänä näyttelijän ammatti voi olla todella hyväpalkkainen, sillä jos elokuva menestyy markkinoilla, se voi tuottaa jopa miljoonia, ja sen avulla voi elättää itsensä. Elokuvien näyttelijät tienaavat enemmän, kuin esimerkiksi sarjoissa näyttelevät ihmiset.
Eniten rahaa elokuvasta kuitenkin saa ohjaaja, jolla on suurin valta elokuvan teossa. Myös käsikirjoittaja ja tuottajat saavat elokuvista rahaa, mutta elokuvan teko voi maksaa jopa satoja miljoonia dollareita, minkä takia rahoitusapua pyydetään sponsoreilta. Kalleimmaksi elokuvaksi onkin listattu Avatar, joka maksoi jopa 500 miljoonaa dollaria. Yleensä suomalaiset elokuvat tehdään aika pienellä budjetilla (n.100 000 euroa), minkä takia ne eivät menesty maailmalla. Mutta elokuvan ei tarvitse olla kallis jotta se menestyisi, sillä kaikki on kiinni vain siitä, kiinnostuvatko ihmiset siitä. Monet kalliitkin elokuvat ovat epäonnistuneet täysin, eli tehneet ns. flopin, koska ovat yrittäneet jotakin aivan liian erikoista tai olleet suoraan sanottuna huonoja.
Elokuvat kuitenkin ovat monella mieleinen asia ja muutenkin hyvää viihdettä. Vanhat ihmiset eivät välttämättä pidä nykyelokuvista eli ”leffoista”, eivätkä monet nuoret pidä vanhoja elokuvia kiinnostavina. Mutta elokuvia on maailmassa loputtomasti, koska koko ajan tehdään uusia, joten jokainen varmasti löytää jonkun miellyttävän elokuvan enemmin tai myöhemmin.
HAASTATTELU
Ryhmämme haastatteli 76 -vuotiasta Jorma Valkamaa. Hän on toiminut Pispan koulussa rehtorina. Hän on kiinnostunut valokuvaamisesta, ja toi jopa oman vanhan kameransa haastatteluun mukaan. Kyselimme häneltä kysymyksiä elokuvien historiasta. Onneksi saimme puheliaan ja huumorintajuisen papan haastateltavaksi.
Millaisia elokuvat olivat ennen ja mikä oli niiden kesto?
- Kävin jo pienenä poikana katsomassa eläviä kuvia. Silloin vanhoina hyvinä aikoina· elokuvat olivat mustavalkoisia ja niissä ei puhuttu vaan tekstiä ilmestyi valkokankaalle aina välillä. Elokuvat kestivät suunnilleen saman verran kuin nykyään.
Oliko sinulla suosikkielokuvahahmoja ja minkälaiset elokuvat oli mielestäsi kiinnostavia?
- Inkkari ja gangsterileikit siirtyivät leikkikentille, myös Tarzania ja lännensankareita·matkittiin. Ehdoton suosikkini oli Tarzan ja lännenelokuva Broken Arrow oli vaikuttava. Tarzania näytellyt Johnny Weissmuller oli sen ajan suosikkinäyttelijä.
Missä elokuvia katsottiin?
-Lastenteatteri Cinemassa olivat parhaat länkkärit, se oli halpa ja siellä oli kääntyvät puupenkit. Elokuvateattereita oli paljon enemmän kuin nykyään, esim. Olympia, Petit ja Hällä, joka paloi traagisesti.
Tiedätkö mitä 3D- elokuvat ovat? Oletko nähnyt niitä?
-Tiedän mitä ne ovat ja olen kerran 80-luvun lopulla käynyt katsomassa luonto 3D- elokuvaa. Se oli mahtava kokemus. Kuuluisa luontokuvaaja Hannu Hautala oli elokuvan takana.
Saiko elokuvissa syödä?
-Ei saanut, se oli EHDOTTOMASTI KIELLETTY, mutta kyllä aina joku siellä salaa söi Figaroja. Elokuvissa oli muutenkin kova kuri. Portsarit kulkivat silmä tarkkana elokuvasalin käytävillä. Elokuvissa ei saanut: puhua, pussailla, syödä eikä nostaa jalkoja edessä olevan niskaan.
Oliko sen ajan elokuvissa paljon väkivaltaa tai sensuuria?
-Jo sen ajan elokuvissa oli ikärajat. Tykeillä ja pistooleilla ammuttiin, väkeä kuoli ja pankkeja ryöstettiin. Väkivalta ei kuitenkaan siirtynyt katsojiin, koska elämä oli niin erilaista.
Kuinka usein kävit elokuvissa ja kuinka usein niitä ilmestyi.
-Elokuvia katsottiin harva se viikko, ja niitä ilmestyi kuukausittain.
Milloin kävit viimeksi elokuvissa? Onko sinulla himassa leffalaitteita?
-Olen käynyt viiden vuoden aikana 3 kertaa elokuvissa, ja kotona minulla on DVD laitteet ja vempaimet. Nauhoitan elokuvia ja ohjelmia pahanpäivän varalle. Viimeisin elokuva oli Havukka-ahon ajattelija.·





Teksti: Tiina Mäkelä, Noora Hintikka, Samuel Bashmakov, Pyry Haveri
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|